| METTI NORDIN, lavastaja | |
| Metti Nordin on työskennellyt lavastajana, pukusuunnittelijana ja graafisena suunnittelijana vuodesta 1985 alkaen. Hän on visualisoinut lukuisia teatteriesityksiä ja konsertteja. Lavastajana Nordin vieraillut mm. Ryhmäteatterissa ja Suomen Kansallisteatterissa. Nordin on myös tehnyt installaatioita ja eläinaiheisia veistoksia rautalangasta. Metti Nordin on ollut mukana seuraavissa G&G:n tuotannoissa: Sikabaletti, Macchiato, Näkki, Suurperhe, Kaijat sekä Pessi ja Illusia. | |
| MARJA UUSITALO, pukusuunnittelija | |
| Pukusuunnittelun pitkän linjan tekijä ja opettaja niin elokuvan, TV:n, oopperan, teatterin kuin tanssinkin alueilla. G&G:n tuotannoista Marja on puvustanut Pessi ja Illusian, Kaijat ja Sikabaletin. |
|
| PASI PEHKONEN, valosuunnittelija | |
Valosuunnittelija Pasi Pehkonen valmistui teatteritaiteen maisteriksi vuonna 1994. Tämän jälkeen hän on työskennellyt freelance –valosuunnittelijana ja toteuttajana lukuisissa tanssiteoksissa mutta toiminut myös teatterin, musiikin sekä arkkitehtuuri- ja ympäristövalaistuksen parissa. |
|
| CARITA HOLMSTRÖM, säveltäjä | |
| Carita Holmström on maamme monipuolisimpia muusikoita. Hän liikkuu vaivattomasti sekä klassisen että kevyen musiikin puolen alueella sekä pianistina, säveltäjänä että laulajanakin. Carita Holmström on julkaissut monia levyjä, säveltänyt näyttämömusiikkia, kamarimusiikkia, kuoroteoksia ym. laulumusiikkia ja laulusarjoja. Ennen Suurperhe -tanssiteosta Holmström on säveltänyt G&G:lle musiikin teokseen Näkki -kertomus vesirajasta vuonna 2004. | |


