TAKUUMIEHET | NÄKKI

KAIJAT

Jussi Tossavainen, Helsingin Sanomat 1.9. 2007

KAIJAT KAIPAAVAT PARIISIIN

"Glims & Glomsin lastentuotanto ilahduttaa taas." Kaijat kertoo raihnaisesta papukaijapariskunnasta, joka haikailee nuoruutensa Pariisiin. Mukavaa on, että Glims & Gloms luottaa nyt omiin voimiin eikä tee valmiisiin teksteihin tai sarjakuviin perustuvaa näköisteatteria. Simo Heiskasen yksinkertainen tarina antaa mahdollisuuden monenlaiseen visuaaliseen ja äänelliseen leikkiin.

Papukaijat ovat olleet estradiviihdyttäjiä, siitä muistuttaa hupaisa "filminpätkä" heistä tanssimassa charlestonia 1920-luvun pariisilaiskabareessa. Aikuiskatsoja ei voi olla ajattelematta todellisia näyttelijöitä ja viihdyttäjiä, jotka eivät pääse irti näyttämön kutsusta.

Kaijat vetoaa lapsiin eri keinoin. Lintujen katuteatteriohjelmisto on ihastuttavan kotikutoista ja parhaat päivänsä nähnyttä. Pariisiin palattuaan he liihottelevat näyttävästi Moulin Rougen tyyliin.

Lapsiin näytti vetoavan eniten esityksen ääni- ja rytmimaailma. Ruokailukohtauksen rytmileikit ja lintumaiset ääntelyt kirvoittivat makeat naurut. Metti Nordin on urakoinut kunnolla riemunkirjavia asuja suunnitellessaan. Kaisa Niemi ja Simo Heiskanen ovat höyhenissä kotonaan.

__________________________________

Jan-Peter Kaiku, Hufvudstadsbladet 3.9. 2007

TVÅ GOJOR GÖR COMEBACK I PARIS

Inför premiären av Esbo-baserade dansteatern Glims & Gloms nya barnföreställning Kaijat, fylls publikläktaren i kulturcentrets Louhisal av stojande barn med föräldrar och av andra intresserade. Förestälningen, som rekomenderas för fyraåringar och äldre, inleds med öppen ridå och två färgstarkka papegojfigurer på scenen, upptagna av vardarliga bestyr i sin egen värld. Förväntningar spänns.

Det visar sig att vardagen, där den ena gojan (Kaisa Niemi) fördriver tiden med att sticka och den andra (Simo Heiskanen) försöker sätta sprätt på tillvaron genom att kasta omkring städkvastar, kan behöva en omväxling. Av kroppsspråk och gestik inser vi direkt att gojorna är rätt åldersstigna.

Vips grävs en projektor fram och en smalfilm från gojornars ungdomsår som varietéartister i Paris 1923 spelas upp mot fonden. På filmen är de två i full vigör o sprakande nummer efter nummer. när filmen är slut fattas beslutet om comeback i (drömmarnas) paris och resan börjar.

Simo Heiskanen, som utarbetat sin idé integrerat i såväl manus, musik som koreografi (!), har med maskteaterns estetik och medel åstadskommit en fysiskt uttrycksfull och dramaturgiskt nyanserad föreställning. Stoffet sitter som hand i handske för två så färgstarka, elastiska och samspelta dansare som Simo Heiskanen och Kaisa Niemi. Röstbehandlingen och sången ger extra nyans åt framställningen.

Det som fascinerar mest är hur mycket man kan berätta och trolla fram med så basala medel. Scenactionen har många fantasifulla vändningar och några alldeles utsökta idéer. Som exempel på sistnämda tjänar scenen där de två försöker beveka en omedgörlig tulltjänsteman, för att slutligen bli dansande benrangel på genomlysningens band!

Den tydligt berättande handlingen punkteras av några yviga och luftiga dansscener med käppar, steppskor och enorma tygvingar. Metti Nordins scenografi konkretiseras i en "städ"vagn, som med en massa detaljer och attrilajer, är såväl en fast punkt i gojornas tillvaro som fortskaffningsmedel på resan.

Att Glims & Gloms skapar fina föreställningar för barn har vi sett bland annat i grisbaletten, berättelsen om näcken och i storfamiljen. Nu sällar sig Kaijat till serien. De som i fjol missade Suurperhe, inspirerad av Outi Heiskanens grafik, har för övrigt en möjlighet att ta skadan igen då nya föreställningar ges på Alexandersteatern i slutet av oktober i Zodiaks regi.

__________________________________

 

SIMON SIIVOOMO

Tiina Ruotsala, Keski-Pohjanmaa, 19.2. 2008

SIMO SIIVOSI SUORAAN SYDÄMEEN

Glims & Glomsin toinen perustaja Simo Heiskanen on tehnyt tanssiteoksen siivoojasta, joka on kehittänyt ammatistaan taidetta. Koko perheen esitys Simon Siivoomo nähtiin Kokkolan kaupunginteatterin suurella näyttämöllä sunnuntaina Talvitanssien päätteeksi. Tämän ihanan siivoojan esitykseen oli hyvä päättää koko tasokas tanssiviikonloppu.

”Simo on pedanttisen siisti siivoustieteen kandidaatti, joka hyökkää roskien kimppuun soivan siivouskärrynsä kanssa ja tanssii päivittäin erän tangoa siivousrobotti Elviiran kanssa. Työvälineet villitsevä tahra lattiassa aiheuttaa Simolle paljon päänvaivaa. Mutta kuinka käy Simon, kun hän saa toimeksiannon itse presidentiltä?”

Heiskanen on tehnyt esityksensä lähes kokonaan yksin. Vain valosuunnittelu on Pasi Pehkosen käsialaa. Heiskanen siis tanssii, kertoo tarinaa, laulaa ja soittaa ihmeellistä siivouskärryään, jonka siivousmoppikin on ehtinyt kiertää maita ja mantuja. Vajaan tunnin kestävä teos on tarkoitettu koko perheelle, ja hyvin sen parissa vierähtää aika niin lapselta kuin aikuiselta. Ja hyvin näyttivät viihtyvän katsomossa ne aikuiset, joilla ei ollut seuranaan lapsia.

Heiskasen tanssia on yksinkertaisesti ilo katsoa.

Kuin huomaamatta Simon siivoomo kertoo samalla erilaisista tanssin tyypeistä. Samalla se tuo näyttämölle ripauksen magiaa. Ainakin nuorimmat katsojat olivat otettuja neonväristen siivoushanskojen hurjasta leikistä, jotka aikuinen puolestaan tulkitsi hyönteismyrkyn aiheuttamaksi aistiharhaksi. Olihan siinä aikuisellakin ihmettelemistä, kun ovesta heitettiin itse presidentin lakana, jonka koko oli oletettua hurjempi. Kuinka se Simo ei sotkeutunut moiseen purjeeseen?

Olen nyt nähnyt muutaman viikon aikana kaksi Glims & Gloms tanssiteatterin esitystä ja vieläpä molemmilta perustajajäseniltä. Kaustisella huokailtiin Tuomo Railon muovaaman Suurperheen tahdissa ja nyt oli vuorossa Simo Heiskasen Simon siivoomo. Oikein käy kateeksi Espoon kaupunkia, joka saa tarjota kotipaikan näin hienolle tanssiteatterille.

Toivottavasti kiertuetoimintaa harjoittava tanssiteatteri nähdään vastaisuudessakin Keski-Pohjanmaalla.

Simon Siivoomon ensi-ilta oli lokakuussa 2006 ja se sai innostuneen vastaanoton niin lapsi- kuin aikuisyleisöltä. Eikä ihme; teos joka kunnioittaa lasta ei yleensä voi olla muuta kuin hyvä.

Anni Valtonen, Helsingin Sanomat 9.10. 2006:

SIMON TAIDE SYNTYY HAASTAVISTA TAHROISTA

Koreografit Simo Heiskanen ja Tuomo Railo perustivat oman tanssiteatterinsa Glims & Gloms in espooseen vuonna 1999. Espoon kaupunki kiitti kaksikkoa heti 2001 Vuoden kulttuuriteko -palkinnolla. Syystäkin. Glims & Gloms tekee taiteellisesti kunnianhimoista työtä.

Simon siivoomo on sympaattinen pienoisteos. Siivooja-simo puunaa, pesee, kiillottaa - ja unelmoi.

Hauskalla siivouskoneellaan, prototyypillä siivoustieteen kandidaatiksi valmistunut Simo korjaa tielleen osuvat roskakasat. Vaikeat tahrat hän ottaa ammatillisena haasteena - nni kuin presidentin valtavan lakanan pesunkin, josta heiskanen tekee vaikuttavan näköistä tanssia.

Heiskanen elävöittää siivousvälineet kekseliäästi ja yksinkertaisesti. Pölyhuiskakin käy puhelimesta kun niin päättää. lankamopista tulee kädenkäänteessä Simolle pörröinen koirakollega, joka räpää kutkuttavan tarinansa. Ja siivoushanskat, ne vasta eläväisiä ovatkin. Taikahanskat osaavat jopa lentää!

Heiskanen ottaa karismallaan tilan hyvin haltuun, häntä on ilo katsoa ja kuunnella. Louhisalin paljas näyttämö tuntuu kuitenkin suurelta ja kolkolta.

Vaikka Simo ei rantalomalle ehdikään., hän ehtii oikein hyvin unelmoida ikiomasta Elviirasta. Heiskanen antautuu moppi-Elviiran kanssa taidokkaisiin tangon pyörteisiin.

__________________________________

 

SUURPERHE

Anni Valtonen, Helsingin Sanomat 2.9. 2006:

HURMAAVIA HAHMOJA, MUIKEAA MUSISOINTIA

Alkukuvassa Syntisäkki-niminen pässihahmo suihkii pensselillä maalia kankaalle ja jää sitten taakkoinen keinutuoliinsa torkkumaan. Poika (Saku Koistinen) soittaa viulua, tyttö (Kaisa Niemi) klarinettia. Näin tullaan esitelleeksi jo kolme perheenjäsentä.

Taidegraafikko Outi Heiskasen taruolentoihin perustuva Suurperhe imaisee maailmaansa vähäeleisen kauniisti. Tunnin mittaisen esityksen kantava voima on Carita Holmströmin saveltämä valloittava musiikki. Soittajien läsnäolo antaa teokselle ainutkertaisuuden tunnun. Holmström itse kaalilauluineen on mitä mainioin tyyppi.

Koreografi Tuomo Railo on rakentanut Heiskasen hahmoista väljän tarinan, joka on myös kirjattu käsiohjelmaan. Omasta mielestäni tarinalla ei ole suurtakaan painoarvoa, varsinkaan kun mitään suurta draaman kaarta tai latausta ei synny. keskeistä on se, kuinka grafiikan lehdiltä tutut hahmot on toteutettu näyttämölle, kuinka ne liikkuvat, ja millaisia luonteenpiirteitä ne ovat saaneet. Teos onkin yhtä visuaalisuuden ja luovan kekseliäisyyden juhlaa.

Koreografiaan Railo on lainannut aineksia muun muassa argentiinalaisista kansantansseista ja afrotanssista. Hevonen steppaa, apina liikkuu veikeästi jalakteriensä ulkoreunoilla. Välillä tanssijoiden keho asettuu egyptiläisistä hieroglyfeistä tuttuun asentoon, jossa hartiat on kuvattu edestä, jalat sivusta.

Hahmoista jotkut tulevat läheisimmiksi ja todemmiksi. Itseäni puhuttelivat eniten kantaäiti (Riikka Räsänen) ja kantaisä (Simo Heiskanen) sekä karhun kasvattama poika (Sakari Saikkonen).

Räsäsen kantaäidissä on tavoitettu liikkeellisesti jotain hyvin olennaista Heiskasen olemuksesta, ratkiriemukas on tietenkin myös tämän kahiseva paperinarutukka. Loppukuvassa nähdään Heiskasen eläinlääkäri-isästä muistuttava Tohtori, ja tämän assistentti, satuhahmo nimeltä Herkkäkuuloinen, synnytyslääkäreiden apuri ennen ultraäänilaitteita.

__________________________________

Jan-Peter Kaiku, Hufvudstadsbladet, 4.9. 2006:

FAMILJELIV VID BJÖRNBERGETS FOT

Att levandegöra Outi Heiskanens bildkonst på scenen frefaller vid första tänkandet lätt som en övermäktig utmaning. När Dansteater Glims & Gloms som härområdet i sin Grisbalett förtjänsfultt iscensatte Julia Vuoris bildvärld åtar sig updraget, kan man i publikläktaren dock med förtroende kppla av och låta scenens bildvärld och figurer leda sig bortom vardagen. Iscensättningen sker nu som då kunnigt, med känsla, stil och en fantisifull mångtydighet, som på bästa sagomanér ger djupt åt det konkreta skeendet.

Föreställningens slagkraft bygger i hög grad på visualiseringen, som i detta fall är rent hisnande vacker. Man tvekar inte en stund på det är just Outi Heiskanens bildvärld som väckts till liv. Heiskanens dotter Metti Nordin har gjort scenografin. Scenbilden domineras av ett enormt berg med ett björnhuvuds konturer. Bergsluttningens skiftningar indikerar årstidsväxlingar och dagsrytm. Vid bergets fot figurerar bland annat ett upplyst tält, fem rörliga spelrutor och en stuga i olika skeden. Bilden av tältet och berget mot en tidrande stjärnhimmel hör till de vacraste i föreställningen. I Marja Uusitalos fantasifulla kostymdesign får djur, människor och sagovarelsersin skepnad. Det direkta heiskanencitatet med den vit klädda flickan och den stora svarta björnhästen på hjul är påfallande porträttlikt.

Musiken är i detta sammansvetsade helhetskonstverk en lika vigtik som symbiotisk komponent. Carita Holmströms specialkomponerande musikvärld är smittande rytmisk, luftig och full fantasiafulla infall. Via dessa egenskaper är den klar besläktad med scenens handling. Sara Puljula och Sami Koskela spelar med liksom också dansarna i olika turer.

Släkstskap, familjeliv och samhörighet är det egentligen handlar om. I Outi Heiskanens grafiska och i Glims & Gloms sceniska Storfamilj samsas människor, djur och fantasiafulla sagovarelser i olika åldrar och livssituationer sullständig naturligt. Att anmodern (Riikka Räsänen) me sin enorma grå hårbuske är en Heiskanenlookalike är knappast en till fällighet. Hon och anfadern (Simo Heiskanen) adopterar ett Mowgligt naturbarn (Sakari Saikkonen) som vuxit upp med björnen (Saku Koistinen) och som med tiden finner familjens ungmö (Jonna Aaltonen). Det visar sig att adoptivsonen har stor fallenhet för sircustrick. Den viga apan (Kaisa Niemi) och det sambadansande fåret (Tuomo Railo) hör också till familjen.

Tuomo Railo har som koreograf och dramaturg ett säkert grepp på handlingen. Det fina i sammanhanget är att skiftningarna sker lika lekande lätt som fantasiaegandet. Det finns hela tiden något att upptäcka och fundera vidare på. Festspelsföreställningar i Almisalen följs av extra föreställningar i Louhisalen i Hagalund. Storfamilj är en föreställning som förtjänar att ses av många och som har alla förutsättningar att bli en gemensam upplevelse för äldre och yngre.

 

__________________________________

Bianca Gräsbeck, Ny Tid 8.9. 2006:

EN SAGOVÄRLD PÅ SCEN

Hur kom tusenbladskakan till? frågar jag mig av någon anledning och liksom baklänges. Jo det var en bagares geniala bild av tillvarons mångfasetterade verklighet. Bilden är måhända mycket opassande men fungerar perfekt då jag i min tur fösöker ge en bild av dansgruppen Glims&Gloms uppsättning Suurperhe/En storfamilj, baserad på Outi Heiskanens Pensaskansa/ Buskfolket. I Heiskanens grafik bildar sprödaste linjer en underbart sammansatt värld där allt är möjligt och där de väsen som befolkar den liksom av en händelse sysslar med till synes enkla saker som vid närmare synande kan ha nog så djupa symboliska innehåll. Tusenbladskakans tunna skikt har något uppenbart besläktat med torrnålsgrafikens nerviga linjer. Fast tredimensionellt.

Jag minns inte när jag skulle ha sett något så vackert på scen. Gruppen, med koreografen Tuomo Railo i spetsen, har arbetat med Suurperhe i ett halvt år, och gjort ett kort sagt fantastiskt arbete. Mycket är tillkommet genom improvisation i en uppenbarligen fruktsam växelverkan dansare, musiker, kompositör (Carita Holmström) koreograf och grafiker emellan. Det känns som om teamet smultit samman med Heiskanens sagovärld – nästan som det hela vore en mångdimensionell animation av den.

På scenen uppförs en ordlös berättelse som de agerande dansar för publiken. Mitt i all den rufsiga rekvisitan gör dansarna sina individuella, både intrikata och intressanta koreografier – med suverän säkerhet, styrka, inlevelse och dessutom glädje!

I helhetens dynamik växlar det poetiska, det mytiska och den barnasinnade fantasins kreativitet i något som känns lite som en magisk kropp, där rytmer och tongångar från olika håll i vår gripbara värld gör sitt till för att hålla den skimrande rätt igenom.

__________________________________

Eeva Kauppinen, Kaleva 24.2.2007:

HEIS ITSE JA ELÄINIHMISTEN KANTAHEIMO

Festivaaliesitys

Festivaali vain parani loppua kohti. Yksi huipentumista oli tanssiryhmä Glims & Glomsin kunnianosoitus Outi Heiskasen taiteelle, joka valitettavasti esitettiin Oulussa vain kerran.

Heiskasen grafiikan työt ja niiden eläinihmisten heimo heräsivät näyttämöllä henkiin herkällä ja kauniilla tavalla. Toteutus suorastaan juhli yksittäisten viivasyövytysten ja kuivaneulatöiden äärellä. Liikkeelle lähdettiin yksittäisistä kuvista, Syntisäkistä ja Ihaillusta kaunottaresta. Ne ja muut kuvat liittyivät tarinaksi kuvataiteilijan luoman kompiisi-tekniikan logiikalla.

Kantaheimo kohtasi vuoren juurella jossakin Tiibetissä toisilleen uusina ja tuttuina.

Käsikirjoittaja ja koreografi Tuomo Railo on päässyt niin syvälle Heiskasen taiteen nahkoihin ja karvoihin kuin voi vain kuvitella olevan mahdollista.

Railo on löytänyt ja aistinut otuksille ja eläimille ominaisen liikkeen ja kasvattaa sitä yhdessä Carita Holmströmin säveltämän, erilaisia etnisiä juuria hyödyntävän äänimaailman kanssa.

Teos liikuttaa susimiestä, tohtoria, tyttöä ja karhua tekemättä väkivaltaa sille vaikutelmalle, jonka Heis on heistä antanut.

Heis itse vaelsi taiteensa maailmassa huolehtivana emona, sellaisena kuin hänet voi nähdä luonnossa: menninkäismäisenä habituksena. Rouva Majava kätki itsensä pitkien hiusten sisään ja Marja Uusitalon luomukseen.

TAKUUMIEHET

Anni Valtonen, Helsingin Sanomat 2.9. 2005:

PIENIÄ IHANIA TAKUUMIEHIÄ!

Lapsiperheille suunnattu syksyn tanssiteatteritapaus löytyy Espoon kulttuurikeskuksesta, Tapiolasta! Simo Heiskasen ja Tuomo Railon tanssiryhmä Glims & Gloms esittää siellä Takuumiehiä.

Esitys pohjautuu Eduard Uspenskin lastenkirjaan, jonka parissa 70-lukulaiset lapset viihtyivät. Sadun päähenkilöinä jekkuilevat lilliputtikokoiset takuumiehet, jotka asuvat kodin laitteissa ja pitävät ne toimintakunnossa niiden takuuaikana.

Kellomestari Könni (Tuomo Railo) asuu kellossa, Pakkanen (Simo Heiskanen) jääkaapissa, Tomuri (Sakari Saikkonen) pölynimurissa, Kardaani (Riku Immonen) autossa ja Aamun peili (Hermanni Rask). Ja kellon sisällä raakkuu dekadentti ja huikentelevainen Maija Käki (Kaisa Niemi).

Tunnin mittaisen esityksen katsomossa istuu lapsia parivuotiaasta ylöspäin kuin nauliintuneena. Esityksen rytmi, musiikki, lavastus ja hahmot ovat loppuun asti tutkittuja, koko työryhmä on antautunut aiheelle sataprosenttisesti. Huumoria ja opetusotetta on sopivasti annosteltuna niin, että aikuinenkin viihtyy.

Hahmoista hersyvin on Riku Immosen esittämä Hiirikungas, sille ei paljon häviä Kaisa Niemen hervoton Maija Käki. Kolmoisroolia vetävälle Niemelle pitää nostaa hattua, mutta harmillisesti hänen Luutnantti Hiirelän nasaalista ei ole saada selvää.

Jokaiseen hahmoon tykästyy. Heiskasen koreografia on napakkaa, rytmikästä, vauhdikasta ja hauskaa. Riku Niemen svengaava ja veikeä musiikki vie tarinaa eteenpäin ja antaa ajateltavaa.

Kaikenlaista touhutaan, vedetään piuhoja, korjataan laitteita, kiivetään tikkaille. Välillä on jännittävääkin, varsinkin kun hiiret ryhtyvät sotakannalle ja syntyy makara- ja juustosota. Siitä selvitään, kun niin päätetään. Herkkuja riittää kaikille.

__________________________________

Tove Djupsjöbacka, Hufvudstadsbladet 4.9. 2005

PYTTESMÅ MÄN I MASKINER

Att görä meningsfull konst för en ung publik hör till det svåraste som finns, samtidigt är väldigt tacksamt. Publiken är kritisk och rak på sak, men reagerar ändå direkt på de impulser som kommer från scenen. I bästa fall får också de vuxna ut av innehållet.

Glims & Gloms Dance Company från Esbo har också tidigare gjort lyckade dansverk för både stora och små, och Sikabaletti baserad på Julia Vuoris teckningar har blivit riktig långkörare. Gruppens senaste verk Takuumiehet baserar sig på en barnbok av Eduard Uspenskij. För koreografin står Simo Heiskanen (bekant från Kick på Svenska Teatern) och musik är komponerad av Riku Niemi.

Det hela handlar om de små gubbarna som bor inne i maskinerna och träffas alltsomoftast utan att manniskorna känner till deras existens.

Kylkåpsmästaren, damnsugarmästaren och kompisarna har sin egen subkultur med egna hälsningsprocedurer, egna tv-sändnigar osv. Takuumiehet är ett fyndig historia som också uppmuntrar till att använda fantasin i vardagen - tänk om det verkligen finns en liten gubbe i kylskåpet? Och en i gökuret? Och en i datorn?

Glims & Gloms' föreställning kallas dansverk men är i själva verket mycket mer omfattande än så. Snarast kunde det kallas musikal - de medverkande dansar, agerar, talar och sjunger. Flera av dem (dock inte alla) har bra sångröster så steget från tal till sång känns naturligt. I fråga om talröst bör specielt Kaisa Niemis prestasion som den kjederörande göken Maija (hon bor förstås i gökuret) nämnas.

Själva rörelsespråket känns jämnt och behagligt med små uppiggande inslag av akrobatik, även om det är rätt tunnsått med rena danspartier. Men dansen finns med överallt, för att ibland blomma upp lite starkare, specielt i konflikterna med de små männens fiende, nämligen mössen. Mössen är färgstarkt porträtterade och utrustade med rolig rekvisita - tamburin, klarinett och steppskor som pricken över i:et. Man kan inte undgå parallellen till ballettklassikern Nötknäpparen och striden mellan möss och leksaker som utkämpas där.

Takuumiehet speglar aktuella teman fyndigt sätt, så de vuxna åskådaren också har något att fundera på. Diskussionen om krig kontra pacifism är allvarig men samtidigt humoristisk ("kriget mellan 110 och 220 volt"). En finurlig sak är andvändning av media - när mössen tar härraväldet erövrar de också medierna och sätter i gång med egna tv-sändningar ("Mössvision"). Lite korttare kunde föreställningen kanske har varit, på slutet tycktes de unga publiken redan har svårt att koncentrera sig.

Som helhet är Takuumiehet välbalanserad och väl utförd, änny ett styrkeprov av Glims-Gloms-parhästarna Simo Heiskanen och Tuomo Railo. Rolig är det också att se en dansgrupp bestående av fem män och bara en kvinna, man hoppas barnen inser att dans är okej också för pojkar.

__________________________________________

Teija Himmelroos, Länsiväylä 4.9. 2005:

TAKUUMIEHIÄ TARPEESEEN - TAKUULLA

Glims & Gloms dance companyn Takuumiesten ensi-ilta on alkamassa. Yksinkertaisessa kotilavastuksessa on jääkaappi, lamppu ja ikkuna. Pieni huone avautuu sinisävyisenä yleisölle. Tanja-tyttö on nähnyt jääkaapissa pienen miehen ja haluaa tietää asiasta lisää. Käsinukke-Pakkanen piiloutuu koneistoon, ja lavastus kääntyy kellojen, jääkaapin, television ja imurin sisätiloihin. Käsinukesta tulee elävä takuumies.

Simo Heiskanen on tehnyt Uspenskin Takuumiehiin sekä dramatisoinnin että koreografian. Tuomo Railon Kellomestari Könni esittelee Tomurin, Kardaanin ja Aamun Peilin. Sekä tietenkin Maija Käen.

Takuumiehet tunnistaa yhteisestä koodikielestä, rytmikkäästä yhtäaikaisesta liikkeestä, jota säestävät taputukset, askellukset ja huvittavat tervehdykset. He ovat samaa maata, kuin pieniä taidokkaita koneita koneita itse kukin. He tanssivat, marssivat ja kiipeilevät valtavassa koneistossa, jota hallitsee ruuvien ja siipirattaiden lisäksi valtava televisioruutu.

Esittelyjakso tuntuu vielä ensi-illassa laahaavan. Samankaltaiset takuumiehet toistavat itseään eikä yhteistä päämäärää tunnu löytyvän reippaasta toiminnasta huolimatta. Kaisa Niemen tulkitsema Maija Käki tuo takuumiesten maailmaan kaivattua särmää. Raakkuva käki on kyllästynyt kukkumaan puolen tunnin välein ja häipyy maailmalle.

Takuumiehillä on myös ongelmia televisioruudun kanssa. Ruudussa näkyy uutisia, tiedotuksia ja kaikkea mahdollista. Välillä ruutu varastaa koko huomion ja latistaa ympäröivää toimintaa. Mutta vain välillä.

Toimiessaan tv-ruutu tuo erinomaisen lisän tarinankuljetukselle. Kuuden hengen tanssiryhmä kasvaa tarvittaessa suuremmaksi, käsinuket, tv-ruutu ja varjokuvat tuovat näyttämölle jopa kokonaisen hiiriarmeijan.

Alkupuolen laahaus puhkeaa toimintaan, kun Riku Immosen Hiirikuningas marssii esiin vierellään Kaisa Niemen Luutnantti Hiirelä. Tämä steppaava parivaljakko käynnistää takuumiesten kamppailun.

Yleisö nauraa hiiriparin rytmityksille, hölmöydelle, hurmaavalle tyhmyydelle. Juustonpala tai makkaranpätkät kääntävät määrätietoisen hyökkäyksen aina väärään suuntaan. Kaikki on niin totta ja taidolla tehty.

Kaisa Niemi Käestä upeaääniseksi diivaksi. Hän laulaa, soittaa, tanssii ja tulkitsee. kaikkea yhtä luontevasti. Huolestunut pikkutyttö muuttuu hetkessä koomiseksi hiiriluutnantiksi. Taitava esiintyjä nousee yleisön odottamaksi hahmoksi.

Takuumies pakkasen laulu muuntajasta huvittaa aikuiskatsojaa, laulu soi ja toteutus toimii hiirenloukun päällä. Hermanni Raskin Aamun Peili vie mainiosti osaansa.

Käynnistyttyään Takuumies-esitystä ei pysäytä mikään. Ryhmä hehkuu osaamista ja intoa, jonka seurauksena yleisö kokee nautittavan teatteriesityksen. Vauhtia ja jännitystä riittää, mutta missään vaiheessa esitys ei hyökkää katsojansa päälle. tekemisessä on selkeä rakenne. Harmonista muotokieltä tukee Simon Le Roux'n toimiva lavastus. Yksinkertainen lopetus alun pieneen kotilavastukseen sulkee ympyrää. Tanja-tyttö saa salaperäisen viestin. Tytön varpaat heiluvat. Huvittava viesti leviää hymynä katsojan kasvoille. Takuumiehiin voi luottaa niin lapsi kuin aikuinenkin.

____________________________________

Markku Halme, Sue Magazine 1.9. 2005:

TAKUUMIEHET

Takuumiehet olisi ihan toimiva, vain aavistuksen verran juntahtava bändinnimi, eikös vain. Nyt ei ollut pändistä kyse, ei. Jopa nuorten keskuudessa on lastenkirjallisuudentuntemus niin hataraa, että sana Takuumiehet ei heidän mielissään heti ja saman tien viittaa Eduard Uspenskin (siis sen Fedja-setä, kissa ja koira -klassikon kirjoittajan) vuonna 1975 ilmestyneeseen maanmahtavaan huipputeokseen. Ja kun ei kirjallisuuden tarjoamaa apua hyödynnetä, ei tiedetä minkä takia kaikki tekniset vempaimet menevät rikki melkein heti sen jälkeen kun takuuaika umpeutuu. Vastaus on ”the guaranteemen have left the machine”. Takuumiesten työsopimus rakkineen kanssa on umpeutunut.

Nyt oli kyseessä tanssi- ja lauluteatterin keinoin toteutettu versio tästä mielenjärisyttäjästä, jonka 9-vuotias asiantuntijavieraani Kalle oli lukenut jo kolmeen tai neljään kertaan – vaikka ensimmäinen ihan-itse lukeminen vielä vielä suorittamatta onkin. ”Ihan hyvä”, Kalle esitystä kommentoi.

Dramatisoinnista oli jätetty pois useampikin Kallen suosikkiosioista, mutta olennainen välittyi äärimmäisen viriilisti. Takuumiesten lilliputtimaiseen kokoon johdateltiin normaalikokoisen pikkutytön ja käsinuken vetämän esittelyn kautta, eikä sen jälkeen auttanut kuin yrittää uskoa kaiken näkemänsä eläväisen olevan pientä, ja esimerkiksi sen halkaisijaltaan puolitoistametrisen putken olevan pölynimurin letku. Minä en henkilökohtaisesti uskonut, mutta sivistyneesti teeskentelin uskovani. Kalle ei uskonut ollenkaan.

Silti Kalle ja moni häntä selvästi nuorempi alaikäinen katsoja pysyivät täysin hiljaa ja kälättämättä koko tuntisen esityksen ajan, mitä on pidettävä selvänä merkkinä melkeinpä totaalisesta onnistumisesta. Hyvä kasvatus ei millään riitä noin pitkän keskittyneen seurannan selittäjäksi. Eikä itseänikään kyllä haukotuttanut – pikemminkin harmitti kun ei tätä karkkia lisää saanut.

Tekijäryhmän eli Glims & Gloms Dance companyn kuusi esiintyjää ovat sekä tanssillis-akrobatistisesti että laulannallisesti tasavahvan päteviä. Homma oli hallussa, minkäänlaista pykimistä ei ilmennyt kuin pariin mitättömään otteeseen. Rokkiympyröihinkin sekaantuneen Riku Niemen musiikki toimi kunnioitettavan komeasti.

Nämä Helsingin juhlaviikoilla ensi-iltansa saaneet esitykset jatkuvat myös tulevaisuudessa. Aika nasta oli. Ei kannata missata, jos tenavaikäisen viihdytysvelvollisuus osuu kohdalle. Aikuinen pystyy nauttimaan tästä vähintään yhtä paljon.

______________________________________

NÄKKI

Päivi Hahko, Länsiväylä 26.9. 2004:

HARKITTUA LIIKEFANTASIAA VEDEN ÄÄRELLÄ

Glims & Gloms dance companyn Näkki on tanssikertomus vesirajasta. On kylä, kylässä juhannus ja kyläläisiä veden äärellä. He ovat kuulleet tarinoita Näkistä, mutta eivät ihan usko siihen. Kyläläiset esitellään, muun muassa nahkuri ja nahkurin lapset, Liina ja Katri, jotka haaveilevat sulhasista ja lähtevät tansseihin. tansseissa meno on huiman kepeä, kunnes ranalle nousee Näkki.

Tunnin mittainen esitys taipuu tarinnankerronaksi, lauluksi, soitoksi ja tanssiksi. Tarinassa on maaginen tunnelma, vanhahtava kaiku, joka tulee jostain kaukaa toisista ajoista.

Jokainen liike kuljettaa tarinaa. Liikeiden avulla kyläläisiin puhalletaan persoonallisuus, kerrotaan hauskoista hetkistä, illan juhlinnasta ja aamun kajosta, jolloin lähes kaikki pysähtyy. Ja sitten on Näkki, joka on erilainen kuin muut - voimakas ja itsenäinen, mutta samalla rajattu oman kohtalonsa sisälle.

Näkillä on monta ulottuvuutta. Se on satu, tarina ihmisistä ennakkoluulojensa, tarina kohtaamisesta ja rakastumisesta, jossa liike pyristelee toistaan kohti samalla kun se haluaa pois. Kertomus siitä, kun on sisko ja veli, ja mitä tapahtuu, kun toinen on poissa.

Teoksessa nousee voimakas vesielementti, joka heijastuu koko liikekieleen, tai ainakin Näkin ja Liinan osalta. Maalla tarpovat ihmiset ovat kulmikkaampia, mutta silti rehellisiä tässä ja nyt.

Tanssikertomus ei ole ihan helppo. Se antaa tilaa ajalle ja liikkeelle. Samalla se jättää tilaa omille ajatuksille ja hiljaisuudelle. Lavasteet on sidottu liikkeisiin, jolloin liike ei koskaan rauhoitu kunnolla vaan liukuu seuraavan kohtauksen alkuun kuin järven aallokko. Haitari tuo esitykseen näppärän elementin, joka kertoo omaa tarinaansa järvestä nousevista musiikillisista kyvyistä.

Näkin parasta antia on moniulotteisuus ja voimakas tanssillinen läsnäolo, jossa jokainen liike löytää epäröimättä paikkansa. Katsoja edessä avautuu uskomaton tanssillinen meri, jossa jokainen ammattitaitoinen tanssija on sekä oma persoonansa tarinassa että osa suurempaa liikkeellistä kokonaisuutta.

Näkki perustuu Leena Krohnin satukirjaan. Musiikin on säveltänyt Carita Holmström.

Teos kantaesitettiin Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla. Tanssikertomusta esitetään Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa 10.10. saakka.

_______________________________________

 

Jan-Peter Kaiku, HBL 24.9. 2004

NÄCKEN FÖRFÖR STORA OCH SMÅ

Hän träder fram vid stränder i överraskande situationer och förorsakar drastiska förändringar. Han har både mänskliga och övernaturliga drag och ögon så blå att ingen som mött hans blick glömmer dem. Hans sång och dans är så suggestiv och stark att man grips av lust att följa honom. Det är dock bara han kan passera vattengränsen i bägge riktningarna. Vi människor kan inte återvända om vi valt att följa honom under vattnet.

I dansgruppen Glims & Gloms nya produktion Näkki (Näcken) för hela familjen, får berättelsen om älvakungen en stämningsfull, medryckande och mångsidig tolkning. Leena Krohns sagobok, baserad på folktro och sagans mångbottnade symbolik, utgör stommen i föreställningen. Själva texten har recitation och sång givits en ovanligt framträdande roll. Det är motiverat eftersom den är mustig, nyanserad och full av fina språkbilder. Koreografen Tuomo Railo har utpräglad talang också för det skrivna ordet. Hans täta dramatisering är rättfram, fräsch och tydlig men inte minsta understrykande eller förutsägbar.

Vid sidan av texten och handlingen har också scenbilden och musiken pregnans och slagkraft. Metti Nordins scenografi är enkel men mångsidig, tidvis helt betagande i sina perspektivförskjutningar och sina möjligheter till växlingar.

Carita Holmströms musik, komponerad för denna uppsättning, är både traditionell och samtida i sång och i instrumentala avsnitt.

Det som man kanske mest frapperas av är ensemblens mångsidiga kunnande och säkra grepp också på text och sång. Tuomas Lahti som Näcken är elastisk, suggestiv utpräglad fysisk i sin roll. hans solo ned ungmön som han förför (Pia Keskinen) är föreställningens dansmässiga godbit. Hermanni Rask är gripande rättfram som den sörjande brodern och som den slutligen hittar en förhållningssätt till sorgen. Riikka Räsänen axlar den äldre systerns roll med säkert grepp liksom också Tuomo Railo som den inbundne fadern. Simo Heiskanen som dräng och spelman är berättelsens udda konstnärssjäl som trakterar sitt dragsspel med känsla.

Fjorton föreställningar på hemmascenen i Esbo kulturcentrum följs upp av ytterligare fyra i huvudstadsregionen. Det är en fin uppsättning, som förtjänar att ses av många, av barn likaväl som av vuxna, gärna tillsammans.

_________________________

Marikka Bergman, Anna 16.9. 2004:

VESIRAJAN HOUKUTUS

Espoolaisen Glims & Gloms dance companyn koko perheelle suunnattu uutuusproduktio Näkki on ravisuttava sukellus vanhaan suomalaiseen kyläyhteisöön, tarujen maailmaan ja veden alle, kuoleman maailmaan. Koekatselussa sekä kymmenvuotias seuralaiseni että minä poistuimme esityksestä lumon ja löiikutuksen vallassa. Puitavaa ja pohdittavaa entisajan maan, metsän ja veden tauolentouskomuksista sekä kuolema-aiheesta riitti meillä pitkäksi aikaa.

Leena Krohnin satukirjaan perustuva tanssiteos kertoo järkyttävän tarinan isästä, hänen kahdesta tyttärestään ja pojasta. Perheen äiti on kuollut, ja myös nuorempi tytär hukkuu juhannusyönä Näkin noustessa maanpinnalle ja riehaannuttaessa kylän väen hurjiin juhannustansseihin. Perheen poika Aukusti alkaa etsiä kadonnutta sisartaan Näkin valtakunnasta.

Tanssiteoksen dramatisoinut Tuomo Railo on luonut sujuvasti virtaavan koreografian, josta löytyy niin huikeita sooloja Näkille (Tuomas Lahti) kuin maanläheisiä tanssikohtauksia kyläläisille. Esityksessä käytetään rinnan näyttämökertojaa, draamaa ja tanssikerrontaa. Metti Nordinin upeat lavasteet ja Carita Holmströmin säveltämä kiehtova kansanmusiikkivaikutteinen musiikki sekä Leena Krohnin runoihin sävelletyt laulut luovat yhdessä myyttistä tunnelmaa.

Näkki-teoksellaan Glims & Gloms dance company todistaa olevansa tämän hetken johtava lapsiyleisölle suunnattujen tanssiteatteriesitysten tekijä.

___________________________________

Annikki Alku, Savon Sanomat 21.6. 2004:

NÄKKI LUMOSI SADUNOMAISUUDELLAAN

Halusi tai ei, espoolaisesta Glims & Gloms dance companysta on selvästi kehittymässä johtava suomalainen lapsille suunnattujen tanssiteatteriteosten tekijä. Sitä osoitti heidän lauantainen kantaesityksensä Näkki, joka pohjautuu Leena Krohnin satukirjaan. Ei siis suotta teatteri saanut ensimmäistä Vuoden Tanssiteko -palkintoa kaksi vuotta sitten.

Näkki on kaikinpuolin onnistunut ja näyttävä esitys. Tärkeä pohja on tietenkin Krohnin monitasoinen tarina, jossa kutoutuvat yhteen kansanperinne ja satu. Mutta hyvästäkään kertomuksesta ei välttämättä synny hyvää esitystä, jolleivat muut tekijät osu kohdalleen.

Tuomo Railo esityksen dramatisoijana ja koreografina on luonut selkeän ja kompuroimatta etenevän kokonaisuuden, jossa puhe-, laulu- ja tanssijaksot lomittuvat vaivatta toisiinsa. Nykylapselle oudommat uskomukset näkistä ja muusta vedenalaisesta väestä selitetään selkeästi mutta osoittelematta kerronnan lomassa.

Näkin juoni on oikeastaan hyvinkin surullinen. Juhannusyönä jokin aika sitten äitinsä menettänyt perhe, menettää toisen tyttärensä Liinan, joka seuraa maanpinnalle noussutta Näkkiä veden valtakuntaan. Vasta keskitalven lumimyrskyssä hänen veljensä Aukusti uskoo sisarensa lopullisesti lähteneen, kun Näkki Liinan pyynnöstä pelastaa hänet putoamasta railoon. Vastapalvelukseksi tulee Aukusti myöhemmin puolestaan pelastaneeksi Näkin.

Yhdeksi esityksen pääaiheeksi nousee suru, mutta runollisesti ja kaihoisasti käsiteltynä ilman minkäänlaista opettamisen häivääkään.

Teoksen musiikin on säveltänyt Carita Holmström. Se on raikasta ilmavaa ja ilmaisevaa. Krohnin tarinaan sisältyvät runot ovat muuttuneet kauniiksi ja yksinkertaisiksi lauluiksi, jotka istuvat hyvin esittäjilleen.

Näkki on tehty kiertäväksi esitykseksi, mutta sitä ei totisesti tule ajatelleeksi ihastellessaan Metti Nordinin kekseliästä ja värikkään sadunomaista lavastusta. Kun vielä Railo on punonut vaihdot itse tarinaan, elää näyttämö Pasi Pehkosen valoissa sulavasti vuodenajasta ja tapahtumasta toiseen. Sari Suomisen kansanomaiset puvut ovat piste iin päällä.

Glims & Glomsin tanssijat ovat varmoja, läsnäolevia ja monipuolisia tulkitsijoita. Pia Keskisen Liina on vilpitön nuori tyttö ja Liinan pikkuveljeä esittävä Hermanni Rask suorastaan hellyttävä ikävässään. Kaisa Niemessä on ison siskon tomeruutta ja Tuomo Railossa suomalaista surunsa peittävää perheen päätä. Tuomas Lahden Näkki on hyvin inhimillinen taruolennon salaperäisyyttä unohtamatta ja Simo Heiskasen rempseä soittaja renki ansaitsee suosion, jonka taika hänelle tuo.

Näkki on näkemisen arvoinen uutuus koko perheen tanssiteatteriesitysten joukkoon. Noin tunnin mittaisen esityksen parissa viihtyvät sekä aikuiset, että lapset viisivuotiaista lähtien.

_________________________________

 

Merja Koskiniemi, Aamulehti 21.6.2004:

KERTOMUS VESIRAJASTA

Satu on satu, mutta myös se voi koskettaa. Jossakin tilanteissa kipeästikin. Kaikissa saduissa ei ole onnellista loppua. Kuten todellisuudessakin, myös sadussa kadonnut henkilö voi kadota lopullisesti.

Glims & Gloms dance company on tarttunut Leena krohnin satukirjaan Näkki - kertomus vasirajasta ja tehnyt siitä samannimisen koko perheen tanssiesityksen.

Hyvin pienenä samankaltaisen menetyksen kokenut Tuomo Railo on dramatisoinut kirjan tanssiteokseksi ja vastaa koreografiasta. Tarina kertoo isästä, kahdesta tyttärestä ja pojasta. perhe on menettänyt äidin ja juhannusyönä nuorempi tytär kohtaa Näkin ja seuraa tätä veden valtakuntaan. Perheen poika etsii sisartaan, kohtaa Näkin ja kokee tästä myös toisen puolen.

Teoksessa on yhdistetty puheilmaisua, tanssia ja laulua. Alun kerronnassa ja kekseliäästi oivalletussa lavastuksessa tahtoo tanssi unohtua kokonaan. Juhannusyö vaatii sovellettua kansantanssia, mutta tanssillisesti teos kohoaa vasta Näkin, Tuomas Lahden tanssissa sekä hänen ja Liinan, Pia Keskisen, duetoissa. Pari tanssii kauniin kevyesti. Lahti tekee muutenkin hienon roolin viekoittelevana Näkkinä. Hänen joustavaa tanssiaan on ilo katsella.

Näyttämösovitus seurannee uskollisesti alkuperäiskertomusta. Tanssijat vievät kertomusta luontevasti eteenpäin ja eläytyvät rooleihinsa ponnistelematta. Tuomo Railon, Kaisa Niemen, Pia Keskisen, Hermanni Raskin, Simo Heiskasen ja Tuomas Lahden työskentelyä seuraa rauhallisesti ja luottavaisesti. Kertomuksen tiivistäminen ei silti olisi ollut pahasta. Nyt muutama kohtaus pudottaa intensiteettiä ja koettelee nuorempien kärsivällisyyttä.

Näkin visuaalinen ilme on huolellisesti toteutettu. Lavastaja Metti Nordin ja puvustaja Sari Suominen ovat onnistuneet. Lavastus muuttuu ja rekvisiitta kulkee häiriöttä tanssijoiden käsissä.

- Teiltä pääsee meille, mutta meiltä ei teille. Ihmiset eivät voi kulkea kuin yhteen suuntaan, toteaa Näkki vedenrajassa kiskotellen Aukusti-veljelle.

Lapset tarvitsevat tämän teoksen katsomisessa ja käsittelemisessä aikuisten tukea.