HELINÄ
Esitykset keväällä 2011:
ke 2.3. klo 19 Kansallisoopperan Alminsalissa (linkki Google Mapsiin)
ti 5.4. klo 10 ja 19 Kanneltalo (linkki Google Mapsiin)
ke 6.4. klo 10 Kanneltalo
Helinä on omaleimaisen tutkimusmatkailija Helinä Rautavaaran inspiroima visuaalinen, afrikkalaisen tanssin ja samban sykkeen täyttämä tanssiteatterimatka maailman ympäri.
Helinä Rautavaaran ristiriitaisen persoonan kautta teos pohtii humoristisesti eri kulttuurien kohtaamisen haasteita – tilanteita, jotka eivät aina ole miellyttäviä tai luontevia. Helinä on myös tarina epävarmuudesta, ailahtelevan mielen ristiriitaisuudesta ja sen synnyttämästä luovasta energiasta.
Koreografi Simo Heiskanen: ’Helinä Rautavaaran uteliaisuus ja ennakkoluulottomuus on edelleen ajankohtainen teema tämän päivän Suomessa. Minua on inspiroinut myös Rautavaaran lyömätön pukeutumistyyli.’
Ensi-ilta oli 19.8.2010 Espoon kulttuurikeskuksessa.
Lue Helinä Rautavaaran uskomattomista matkoista maailman ääriin täältä.
KALENTERI
LEHDISTÖKUVAT
ARVOSTELUT
LEHDISTÖTIEDOTE 30.3.2010
Yhteistyössä Helinä Rautavaaran museo ja Näyttelykeskus WeeGee

