ARVOSTELUT
A Man Without A Shade In His Soul
Pessi ja Illusia
K18: Riittoisa kuu, Lunta pakaroilla
Kaijat
Simon siivoomo
Suurperhe
A MAN WITHOUT A SHADE IN HIS SOUL
Mika Saarelainen, HS 30.11.2009:
GLIMS & GLOMSILLA ON SYYTÄ JUHLINTAAN
Tanssiteatteri Glims & Glomsin 10-vuotisjuhlailta Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa. Koreografia ja tanssi Simo Heiskanen, musiikki Edward Vesala, valot Pasi Pehkonen, visuaalinen ilme Simo Heiskanen.
Kun pieni tanssiteatteri jaksaa pääkaupunkiseudun taidetarjonnan puristuksessa tehdä teoksia vuosikymmenen verran, on syytä juhlintaan. Kahden miehen, Simo Heiskasen ja Tuomo Railon, espoolainen Glims & Gloms esitteli menneiden vuosien tarjonnan juhlanäytännössään Louhisalissa.
Uuttakin oli tarjolla. Heiskasen koreografioima ja tanssima liki puolituntinen soolo A Man Without A Shade In His Soul päästi katsojat novellinomaisesti miehen elämän yhteen murroshetkeen.
Heiskanen on tanssijana erinomainen: pehmeä, mutta samalla voimakkaan jäntevä. Hienoisen häiristevä särö syntyy ajoittaisesta lasittuneesta tyhjään tuijottamisesta, jolloin yhteys esiintyjän ja katsojan välillä rikkoutuu.
Koreografisesti teos on mielenkiintoinen ja yllättävä. Ennakoimattomuus on Heiskasen vahvuuus, ja sillä hän pitää katsojan mielenkiinnon yllä suurimman osan aikaa. Teos on yksintanssiksi varsin pitkä, mutta silti ansiokas.
Varsinainen retrospektiivinen juhlahetki rallatettiin alkuun - totta kai - synttärilaululla, jolloin lavan valtasivat Glims & Glomsin läpimurtoteoksen Sikabaletin sympaattiset eläinhahmot vuodelta 2001.
Heiskanen ja Railo ovat tehneet tanssia ja tanssiteatteria vuoroin lapsille, vuoroin aikuisille ja aina hyvin omannäköisesti. Monilahjakkaat miehet visualisoivat, puvustavat, dramatisoivat ja tarvittaessa säveltävät musiikinkin omiin töihinsä.
Kymmenen vuoden aikana on nähty kulttiasemaan nousevia teoksia, kokeiluja niin tekniikan kuin uuden teatterin maailmassa ja tietysti puhtaan yksinkertaista ja paljasta tanssia.
On onni, että Suomi ja etenkin Espoo on ottanut omakseen nämä oman tiensä kulkijat. Heiskasen ja Railon kaltaisia rohkeita tekijöitä tarvitaan lisää.
Tiina Ruotsala, Keskipohjanmaa 17.2.2010:
Yrjö Kokon iki-ihana satu Pessi-peikosta ja Illusia-keijusta tanssittiin Kokkolan kaupunginteatterin suurella näyttämöllä Talvitanssien päätteeksi. Glims & Gloms -tanssiteatterin teos oli jälleen komea päätös tasokkaalle tanssiviikonlopulle, ja yleisö kiitti. Katsomo oli aivan täynnä.
Itse satu on klassikko, moniulotteinen kertomus, jossa Kokko yhdisti sadun ja todellisuuden – niin luonnonilmiöt kuin sodan pauhun. Teos on ryhmälle haastava, sillä musiikkina soi Ahti Sonnisen alkuperäinen sävellys satubalettiin, jonka kantaesitys oli jo lähes kuusikymmentä vuotta sitten.
Tanssin koreografia on Tuomo Railon käsialaa, ja se toimii musiikin kanssa saumattomasti. Jos musiikki hieman nuorta seuralaista ramaisikin, niin erityisesti Pessin tanssi sai pikkupojan haltioihinsa. Myös Illusian suru menetetyistä siivistä kävi nuoren vierustoverin sydämeen niin, että vedet tulvivat silmiin.
Kokon satu on perinteisen rehellinen ja maanläheinen. Siinä synnytään ja kuollaan – aivan kuten luonnossa. Talven edetessä Pessin voimat käyvät vähiin, mutta onneksi Illusia saa tomerana tyttönä hankittua ravintoa sen verran, että kevät ehtii ennen kuolemaa. Teoksessa on myös paljon huumoria, osa aikuisille ja osa lapsille suunnattua – yhtä kaikki sopivaa kevennystä väliin kovin vakavaan tarinaan.
Glims & Gloms tekee esityksensä koko perheelle. Niinpä mukana on kertoja, joka välillä valottaa, missä mennään ja miksi. Tämä helpottaa tarinan vastaanottamista ja lapsikin pääsee nauttimaan kokonaisuudesta; tanssin ja musiikin liitosta, jota aivan mainio Marja Uusitalon puvustus ja Metti Nordinin lavastus tukevat.
En väsy kiittelemästä espoolaista tanssiteatteria, jonka tanssijat antavat lavalla kaikkensa. Sadun taikaa sekin, että kuusi tanssijaa muuntautuu niin moneksi: puuksi, kukiksi, sammakoiksi, lumikoiksi, mehiläisiksi. Ja miten he sen tekevät! Ristilukki on ilkeä ja notkea, sammakot totisia kurnuttajia, pihlaja arvonsa tunteva, sudenkorennot satumaisen kauniita. Oman mainintansa ansaitsee mainio Kaisa Niemi, hiiriteatteriseurueen kertojana.
Komeasti soittavat muusikotkin Sonnisen säveliä. Elävä musiikki kruunaa kokonaisuuden. Kun esitys oli ohi ja aika kiitosten, tanssijat ottivat aplodit vastaan sydämellisesti, vaikka takana oli fyysisesti raskas rupeama teatterin lavalla. Glims & Gloms vieraili nyt neljättä kertaa Keskipohjanmaan levikkialueella. Jokainen vierailu on ollut sadun ja tanssin juhlaa.
•••
Nina Jääskeläinen, Teatteri-lehti 6/2009:
Espoolaisen tanssiteatteri Glims & Glomsin uusin tuotanto on tanssisatu Pessi ja Illusia. Yrjö Kokon klassikkokirja on tulkittu tanssin kielelle jo vuonna 1952, jolloin Irja Koskinen teki teoksesta balettiesityksen. Baletin musiikki oli säveltäjä Ahti Sonnisen käsialaa, ja Sonnisen musiikki soi koreografi Tuomo Railonkin teoksessa, livenä neljälle muusikolle sovitettuna.
Esityksen juonenkuljettajina ja esiintyjinä toimii hiirulaisten teatteriseurue, ja ratkaisu toimii hyvin ajatellen pieniä katsojia, jotka tuskin tuntevat tarinaa. Tanssija Kaisa Niemi hallitsee hiirikertojana mainiosti myös näyttelijäntyön, kuten koko ensemble. Näyttämöllä häärivät sammakot, kimalaiset ja lumikot sekä tietenkin suloinen Illusia-keiju (Ilona Keñová) ja Pessi-peikko (luonnostaan menninkäismäinen Ville Oinonen). Terhi Vaimalan tuima ristilukki taisi jäädä lapsikatsojille lajinmääritykseltään epäselväksi. Marja Uusitalon muuten onnistunut pukusuunnittelu ei paljastanut, että mustissa tanssiva täti on inha hämähäkki, huii!
Tuomo Railo sanoo lainanneensa koreografiaansa osia Irja Koskisen 50-luvun baletista, ja jotain viehkon vanhanaikaista on koko esityksen liikekielessä. Vaikutelmaa tukee Ahti Sonnisen moderni, mutta selvästi syntyaikaansa heijastava musiikki. Metti Nordinin lavastus ja taustakuvana käyteyt, Railon itse maalaamat projisoinnit ovat taideteoksia sinänsä.
Taustaprojisoinnit asettavat omat vaatimuksensa ja rajoituksensa valojen käytölle, ja siitäkö johtuu että Pasi Pehkosen valoilmaisu jää tällä kertaa hieman vaisuksi. Kokonaisuutena Glims & Glomsin uutuus on laadukasta tanssiteatteria.
•••
Annikki Alku, Uutispäivä Demari 18.8.2009:
KLASSIKKOSATU JA SIRKUSTARINOITA LASTEN JUHLAVIIKOILLA
Lasten Juhlaviikkoihin sisältyy tänä vuonna useampikin ensi-ilta. Tanssiteatteri Glims & Gloms toi Louhisalin näyttämölle Tuomo Railon toteuttaman Pessin ja Illusian.
Tätä Yrjö Kokon satuklassikkoa on yllättävän harvoin nähty täysimittaisena tanssiesityksenä sitten kantaesityksensä vuonna 1952, jolloin Irja Koskinen teki sen Kansallisbaletille Ahti Sonnisen säveltämään musiikkiin.
Railo ei käytä alkuperäistä balettilibrettoa, vaan on dramatisoinut teoksen uudelleen. Jani Kyllönen on sovittanut Sonnisen musiikin neljälle muusikolle uuden käsikirjoituksen tarpeisiin. Onnistuneessa sovituksessa on kuitenkin edelleen kuultavissa herkkä ja hieman nostalginen 50-lukulainen lastenmusiikin vire, joka on ihan virkistävä poikkeus nykyisten lastenteosten menevälle rocktyylille.
Koska tarina Pessimistien sukuun kuuluvan Pessi-peikon ja sateenkaarelta karkumatkalle lähteneen uteliaan Illusia-keijun kohtaamisesta on aika monipolvinen ja vilisee erilaisia metsän pieniä eläimiä, on Railon ratkaisu käyttää teoksen esittäjänä ja kertojana hiirten teatteriseuruetta perusteltu ja toimiva.
Varsinkin, kun hänellä on käytettävissään kertojahiirenä Kaisa Niemen tasoinen loistavan ilmeikäs näyttelijä ja tanssija. Ilman Niemen suvereenia otetta ja koomisia kykyjä esitys ei olisi ollenkaan sitä mitä se nyt on.
Pessin ja Illusian tarina ei ole mikään lällärisatu, vaan siinä on läsnä luonnossa näkyvä koko elämän kirjo kuolemasta ja taistelusta syntymään. Ymmärrän, että koko perheen esityksessä ei pienimpiäkään katsojia haluta pelotella, mutta silti petyin hiukan Terhi Vaimalan ristilukkiin. Se oli yllättävän kesy niin koreografisesti kuin tulkinnallisestikin ottaen huomioon, että siihen tiivistyy tarinan pahuus ja tapahtumien ratkaiseva käänne lukin varastaessa Illusian siivet.
Toinen tarinan pelonaihe, Saku Koistisen ja Jouni Majaniemen lumikkoveljekset Valkoinen kuolema, puolestaan oli ratkaistu ihan mukavasti akrobaattisen ja humoristisen liikeilmaisun kautta.
Tarinan pääparina Pessinä ja Illusiana Ville Oinonen ja Ilona Keñová ovat selkeitä ja uskottavia, mutta ehkä hiukkasen vaisuja tarinan muuhun runsaaseen henkilögalleriaan nähden.
Visuaalisesti esitys on erittäin onnistunut ja kaunis. Metti Nordinin lavastuksessa, jossa yhdistyvät videoprojisointeina toteutetut Railon akvarellit ja muutamat näyttämölliset luontoelementit, on sopiva sekoitus todellisuutta ja satua. Marja Uusitalon puvuissa on vitsikkyyttä ja juuri sopivasti kunkin eläimen karaktääriä.
•••
Nina Jääskeläinen, Teatteri-lehti 6/2009:
Espoolaisen tanssiteatteri Glims & Glomsin uusin tuotanto on tanssisatu Pessi ja Illusia. Yrjö Kokon klassikkokirja on tulkittu tanssin kielelle jo vuonna 1952, jolloin Irja Koskinen teki teoksesta balettiesityksen. Baletin musiikki oli säveltäjä Ahti Sonnisen käsialaa, ja Sonnisen musiikki soi koreografi Tuomo Railonkin teoksessa, livenä neljälle muusikolle sovitettuna.
Esityksen juonenkuljettajina ja esiintyjinä toimii hiirulaisten teatteriseurue, ja ratkaisu toimii hyvin ajatellen pieniä katsojia, jotka tuskin tuntevat tarinaa. Tanssija Kaisa Niemi hallitsee hiirikertojana mainiosti myös näyttelijäntyön, kuten koko ensemble. Näyttämöllä häärivät sammakot, kimalaiset ja lumikot sekä tietenkin suloinen Illusia-keiju (Ilona Keñová) ja Pessi-peikko (luonnostaan menninkäismäinen Ville Oinonen). Terhi Vaimalan tuima ristilukki taisi jäädä lapsikatsojille lajinmääritykseltään epäselväksi. Marja Uusitalon muuten onnistunut pukusuunnittelu ei paljastanut, että mustissa tanssiva täti on inha hämähäkki, huii!
Tuomo Railo sanoo lainanneensa koreografiaansa osia Irja Koskisen 50-luvun baletista, ja jotain viehkon vanhanaikaista on koko esityksen liikekielessä. Vaikutelmaa tukee Ahti Sonnisen moderni, mutta selvästi syntyaikaansa heijastava musiikki. Metti Nordinin lavastus ja taustakuvana käyteyt, Railon itse maalaamat projisoinnit ovat taideteoksia sinänsä.
Taustaprojisoinnit asettavat omat vaatimuksensa ja rajoituksensa valojen käytölle, ja siitäkö johtuu että Pasi Pehkosen valoilmaisu jää tällä kertaa hieman vaisuksi. Kokonaisuutena Glims & Glomsin uutuus on laadukasta tanssiteatteria.
•••
Annikki Alku, Uutispäivä Demari 18.8.2009:
KLASSIKKOSATU JA SIRKUSTARINOITA LASTEN JUHLAVIIKOILLA
Lasten Juhlaviikkoihin sisältyy tänä vuonna useampikin ensi-ilta. Tanssiteatteri Glims & Gloms toi Louhisalin näyttämölle Tuomo Railon toteuttaman Pessin ja Illusian.
Tätä Yrjö Kokon satuklassikkoa on yllättävän harvoin nähty täysimittaisena tanssiesityksenä sitten kantaesityksensä vuonna 1952, jolloin Irja Koskinen teki sen Kansallisbaletille Ahti Sonnisen säveltämään musiikkiin.
Railo ei käytä alkuperäistä balettilibrettoa, vaan on dramatisoinut teoksen uudelleen. Jani Kyllönen on sovittanut Sonnisen musiikin neljälle muusikolle uuden käsikirjoituksen tarpeisiin. Onnistuneessa sovituksessa on kuitenkin edelleen kuultavissa herkkä ja hieman nostalginen 50-lukulainen lastenmusiikin vire, joka on ihan virkistävä poikkeus nykyisten lastenteosten menevälle rocktyylille.
Koska tarina Pessimistien sukuun kuuluvan Pessi-peikon ja sateenkaarelta karkumatkalle lähteneen uteliaan Illusia-keijun kohtaamisesta on aika monipolvinen ja vilisee erilaisia metsän pieniä eläimiä, on Railon ratkaisu käyttää teoksen esittäjänä ja kertojana hiirten teatteriseuruetta perusteltu ja toimiva.
Varsinkin, kun hänellä on käytettävissään kertojahiirenä Kaisa Niemen tasoinen loistavan ilmeikäs näyttelijä ja tanssija. Ilman Niemen suvereenia otetta ja koomisia kykyjä esitys ei olisi ollenkaan sitä mitä se nyt on.
Pessin ja Illusian tarina ei ole mikään lällärisatu, vaan siinä on läsnä luonnossa näkyvä koko elämän kirjo kuolemasta ja taistelusta syntymään. Ymmärrän, että koko perheen esityksessä ei pienimpiäkään katsojia haluta pelotella, mutta silti petyin hiukan Terhi Vaimalan ristilukkiin. Se oli yllättävän kesy niin koreografisesti kuin tulkinnallisestikin ottaen huomioon, että siihen tiivistyy tarinan pahuus ja tapahtumien ratkaiseva käänne lukin varastaessa Illusian siivet.
Toinen tarinan pelonaihe, Saku Koistisen ja Jouni Majaniemen lumikkoveljekset Valkoinen kuolema, puolestaan oli ratkaistu ihan mukavasti akrobaattisen ja humoristisen liikeilmaisun kautta.
Tarinan pääparina Pessinä ja Illusiana Ville Oinonen ja Ilona Keñová ovat selkeitä ja uskottavia, mutta ehkä hiukkasen vaisuja tarinan muuhun runsaaseen henkilögalleriaan nähden.
Visuaalisesti esitys on erittäin onnistunut ja kaunis. Metti Nordinin lavastuksessa, jossa yhdistyvät videoprojisointeina toteutetut Railon akvarellit ja muutamat näyttämölliset luontoelementit, on sopiva sekoitus todellisuutta ja satua. Marja Uusitalon puvuissa on vitsikkyyttä ja juuri sopivasti kunkin eläimen karaktääriä.
•••
Jukka O. Miettinen, Helsingin Sanomat 16.8.2009:
LUONTO KERTOO TARINAANSA
Oli loisto idea, että tanssiteatteri Glims & Gloms keksi herättää henkiin suomalaisen satubaletin klassikon Pessin ja Illusian.
Ensi-iltansa teos sai 1952 Kansallisoopperan baletissa. Musiikki on Ahti Sonnisen ja tarina pohjaa Yrjö Kokon satuun.
Teos elollistaa suomalaisen luonnon. Pihlajat puhuvat, ristilukin verkko peittää näyttämön ja metsän eläimet esittäytyvät tyyppinsä mukaisesti. Pessi ja Illusia ei kuitenkaan ole mikään lällärisatu. Mukana ovat myös monet vaarat ja kuolemakin.
Hienoa, että Glims & Glomsilla on ollut mahdollista saada mukaan livemuusikot. Sonnisen musiikin on neljälle soittajalle onnistuneesti sovittanut Jani Kyllönen. Koreografi Tuomo Railo on kevyesti modernisoinut Kokon sadun. Mukana on muun muassa mainio ekologian oppitunti.
Teoksen kokonaisrakenne ei ole aivan yksinkertainen. Kertoja pitää langat käsissään, kun tanssijat siirtyvät sujuvasti roolista toiseen.
Visuaalisilla elementeillä on kuitenkin avainasema tässä herkullisessa näyttämötoteutuksessa. Metti Nordinin lavastuksessa RAilon akvarelleina toteuttamat taustaheijasteet maalailevat satumaailmaa. Marja Uusitalo karakterisoi puvustuksellaan eri eläimet osuvasti. Yleisön suosikki oli nelijalkainen Kimalaiskuningatar hoviperuukkeineen.
Melko mutkikkaasta rakenteestaan ja monista osatekijöistä johtuen ensi-iltaesitys ei vielä sujunut aivan luistavasti. Muutama esitys lisää niin palaset varmaan loksahtavat saumattomasti yhteen.
Pessi ja Illusia on poikkeuksellisen kunnianhimoista lastenteatteria. Niin kuin hyvä satu aina, samoin myös Tuomo Railon uusversio pitää niin lapsi- kuin aikuisyleisön pihdeissään koko hieman yli tunnin kestonsa ajan.
Raija Ilo, Keskipohjanmaa 21.4.2009:
UPEASTI TANSSIEN KUUN LOISTEESSA
Tanssivierailu
Tanssiteatteri Glims & Gloms: Riittoisa kuu. Koreografia Simo Heiskanen. Ylivieskatalo Akustiikka 18.4.
Tanssin hurmaa IV Ylivieskatalossa toi maakuntaan jälleen maamme huippuosaajia antaen tilaa
myös alueen omille harrastajille. (...)
Simo Heiskasen koreografia Riittoisa kuu vei katsojan öisen kuutaivaan alle. Teos alkaa kuin huomaamatta.
Nainen istathtaa penkkiriville niinkuin muukin yleisö ja siirtyy vaivihkaa kuin tutkien ympäristöä näyttämölle, josta
löytyy hatturasia. Rasian pienistä rei´istä loistaa valoa. Näyttämö muuttuu moniulotteiseksi. Keskelle vedettyyn väliverhoon
heijastetaan liikkuvaa silhuettikuvaa eri tavoin liikkuvista ihmisistä. Saman aikaisesti tanssijat liikkuvat sen takana ja edessä.
Tapahtumia on paljon, kaikkea ei katsoja pysty seuraamaan yhtä aikaa. Kuitenkin kokonaisuus on lumoava. Tanssijoiden liikemateriaali
on vaativaa, akrobaattista ja samalla hienostunutta. Liikkeen laatu pehmeää äänetöntä ja taitavasti hallittua. Unenomaista tunnelmaa
vahvistaa upea sinisävyinen valaistus, näyttämö on kuin oikean täysikuun paahteessa.
Heiskanen on kuvannut teostaan sanoilla Neiti Kuun taikojen marssittavan esiin täydenkuun sekoittamia ihmishahmoja. Kuun pinnalla vallitsee
epätietoisuus tulevasta ja syvissä vesissä merihevoset ajautuvat parisuhdekriisiin. Ulapalla Herra Kampela ahmii kuun siltaa
ja ihmettelee, kun se ei millään lopu.
Näyttämöllä näkyikin erikoisia otuksia kalatytöstä vasaramieheen.
Teos oli ainutlaatuinen, humoristinen ja herkkä.
Oikea helmi!
•••
Eeva Kauppinen, Kaleva 20.4.2009:
KUUHULLUJEN KARNEVAALI
Tanssivierailu
Tanssiteatteri Glims & Gloms: Riittoisa kuu. Koreografia Simo Heiskanen. Ylivieskatalo Akustiikka 18.4.
Espoolaisen Tanssiteatteri Glims & Glomsin tavaramerkki on visuaalinen
näyttävyys ja kekseliäisyys sekä erittäin tapuisat tanssijat. Ylivieskassa vieraillut Riittoisa kuu on teos, johon luovat kerroksia tanssi, näyttämökuvat, mystiset henkilöhahmot, Pasi Pehkosen valot, mimiikka, akrobatia, äänet, äänettömyys ja musiikki.Koko paketti on kunnossa. Katsoja voi nojata taakse ja nauttia. Esitys on kuin tanssin laterna magika, taikalyhty, joka valaisee aina uusia liikkuvia ja muuntuvia kompositioita. Riittoisa kuu on täynnä yllätyksiä ja käänteitä, unien ja täyden kuun maalaamia mystisiä maisemia.
Teatterin toisen taiteellisen johtajan Simo Heiskasen koreografiassa vaih-
televat vauhdikkaat sirkusmaiset ja absurdit kuvaelmat sekä täyden kuun
vaikutuksesta vellovat unikuvat, tunteet ja meret.Tunnelmat ovat hienoviritteisiä. Kirjo yltää leikkisästä arvoituksellisen kautta ahdistavaan.Luovan energian lähde kuu on läsnä pallona, neitihahmona, kuukasvoina ja tähtitaivaan kiertolaisena. Riittoisaa kuuta ei ole tehty tanssin ehdoilla vaan välillä musiikki vie, välillä puku on pääosassa, välillä valo kuljettaa draamaa ja välillä tanssi on paljaana. Metti Nordinin pukujen aatelia ovat Jonna Aaltosen Kalatyttö - paljetinhohtoinen jäänne jurakaudelta - sekä Sakari Saikkosen ja Simo Heiskasen syvän meren valo-oliot.
Nordinin lavastekankaat ovat auliit kuvaprojisoinneille. Kankaiden avaruuksis-
sa kärrynpyöriä heittävät valkeat varjot kohtaavat näyttämön lihalliset liikkujat.
Toteutus leikkii tiloilla ja illuusioilla. Liikkeen kvaliteetti on upeaa kautta linjan: klassisesti jäntevä ja siro Jonna Aaltonen, akrobaattinen Sakari Saikkonen sekä viimeistellyn tasapainoiset Simo Heiskanen ja Kaisa Niemi. Glims & Gloms tarjoaa loppuun asti ajateltua ja säihkyvää tanssiteatteria. Ryhmä edustaa suomalaisen tanssin vientilaatua. Hieno tuontivierailu Ylivieskaan.
•••
K18 - RIITTOISA KUU JA LUNTA PAKAROILLA
Jukka O. Miettinen, Helsingin Sanomat 5.9. 2008:
NÄYTTÄMÖN KAKSI TODELLISUUTTA
- Simo Heiskasen tanssiteos aikuisille sopii kaikenikäisille
Espoon oma tanssiryhmä Glims & Gloms osoitti uudessa ensi-illassaan K18 - kahden tanssiteoksen ilta aikuisille että näyttämöllä on erilaisia olemuksia. Tuomo Railo soolossa Lunta pakaroille se palveli ilmaisun se palveli ilmaisun tapahtumapaikkana. Simo Heiskasen teoksessa Riittoisa kuu se taas paljastuu maagiseksi taikalaatikoksi.
Tuomo Railon Lunta pakaroille on erinomaisesti tanssittu soolo, mutta sisällöltään se hämäräksi. Alkukuvaksi tanssija suihkuttaa savua pikkiriikkisen riihen sisään kiskaisten sen sisältä nuken. Alkaa puolituntinen liikejuoksutus, jossa lähes hirviömäist kiikekvaliteetit kilpailevat linjakkaiden, "kauniiden" liikkeiden kanssa.
Musiikkina kuullaan Railon omaa, 1900-luvun alkupuolen taidemusiikkiin viittaavaa pianomusiikkia. Myös tanssin alkaa assosioida saman aikakauden kehokäsityksiin. Katsoja seuraa hieman orpona hienosti esitettyä ja komeasti valaistua sooloa, sillä hän ei saa sen viitteistä kiinni. Ehkä se on tarkoituskin?
Simo Heiskanen ryhmäteos Riittoisa kuu leikkii säkenöivästi teatterimagiikalla. Nainen (Kaisa Niemi) saapuu vaivihkaa katsomoon ja ujuttautuu näyttämölle. Ehkä se on virhe, sillä näyttämö riuhtaisee hänet mitä yllättävimpiin seikkailuihin.
Hän joutuu keskelle näyttämöhahmojen virtaa. On rakastavia pareja, akrobaattisia väkkyröitä, joukossa hirmuinen karppikin. Väliesirippuun heijastuvat varjot ja videoprojisoinnit sekä niiden taakse ilmestyvä kolmaskin näyttämötaso sotkevat rakastettavalla tavalla todellisuuden.
Simo heiskasella riittää pokkaa liikkua hiuksen hienosti vakavan ja parodian välimaastossa. Hulvaton on riutuva rakkausduo, joka laajenee riutuvaksi rakkauskvartetoksi. Heiskanen ei parodioi tekemällä jotain kehnosti vaan tekemällä sen erinomaisesti. Kohtaus päättyy naisen muuttuessa palloksi.
Unen logiikkaa noudattaen kohtaus liukuu huikeiksi palloteeman varioinneiksi. Kuu ilmestyy valtavana kasvona mukaan. Sen asukit tanssivat kuinkas muuten, Debussyn Clair de Lunen osoittaen selvästi, että avaruusolennoillakin on tunteet.
Kun kuu alkaa laulaa syyttävästi saksankielellä, saa näyttämölle ujuttautunut nainen yliannoksen näyttämötaikaa. Edessä ei ole muuta kuin pako.
Esitys sopii vallan mainiosti kaikenikäisille. Se on mielikuvituksen ylistys.
•••
Jan-Peter Kaiku, Hufvudstadsbladet 7.9. 2008:
GLIMS & GLOMS FÖR VUXEN PUBLIK
Dansteater Glims & Gloms har under flera år introducerat en serie fina föreställningar för barn just den här tiden på året. Med sin nya dubbelafton, med den något effektsökande titeln K18, riktar sig ledarparet Tuomo Railo och Simo Heiskanen uttryckligen till en vuxenpublik.
Tilläggas bör att Simo Heiskanen gör detta i humoristiska och lekfulla tecken, på ett sätt som för tankarna till merparten av den tidigare produktionen. Tuomo Railo dansar ett kraftfullt solo som trots sin förankring i nuet genomsyras av hans erfarenhet och insikter under en lång bana som dansare och koreograf. Solot är stringent som ett credo och framställningen bokslutsaktigt ärlig, rentav utlämnande. I Tuomo Railos blogg finns hela den kreativa processen dokumenterad.
Spår i snö är en metafor man lätt förknippar med något så ögonblickligt och snabbt förgängligt som dans som scenkonst. Vad metaforen Lunta pakaroille (Snö på skinkorna) som verktitel och infallsvinkel kan tänkas syfta på, upptäcker man gradvis i Tuomo Railos suggestiva, repetitiva och i sina skiftande betydelser och referenser ytterst mångbottnade framställning.
Uppsättningen är minimalistisk med ett centralt podium som avgränsad plats för Tuomo Railos nakendans och som reflektionsyta för en metamorfoslik svit kraftfulla färg- och videoprojektioner. Nakenheten ges en bildkonstlik, klassiskt atletisk och skulptural inramning.
Det oaktat blir det personliga i Tuomo Railos tolkning av ett expressivt och väsensfyllt rörelsematerial lika viktigt. Dansen växlar mellan groteskt, lekfullt och formbundet. Jag fascineras speciellt av uppriktigheten och sisun i framställningen. Den träder tydligt i förgrunden, över de lager av danskultur och -kunnande Tuomo Railo bär med sig.
Simo Heiskanens gruppverk Riittoisa kuu för fyra dansare är en surrealistisk svit drömlika bilder kring månens fascination och hemlighetsfullhet. Scenerna växer fram med drömmens logik och överraskning. Kaisa Niemi är en central gestalt. Man kunde se hela skeendet som hennes fantasifoster. Hon blir även en effektfull och starkt mimisk mångumma, som i ensamt majestät kommenterar scenhandlingen.
Metti Nordins sparsamma scenografi och kostymdesign utgör stommen för de festligt visuella och nycirkusinspirerade figurerna och scenerna. Skuggbilder och fysiska figurer är protagonister i samma fantasifulla skeende i dem.
•••
Kaisa Kurikka, Turun Sanomat 21.9. 2008:
TANSSIN PALJAUS
Espoolaisen Glims & Gloms -ryhmän Tuomo Railon sooloteos Lunta pakaroilla on sekin äärimmäisen ilmaisevaa tanssia, mutta aivan eri merkityksessä kuin Saikkosen teoksessa.
Syyskuussa ensi-iltansa saanut soolo esittää tanssivan miehen sananmukaisesti paljaimmillaan. Puolituntisen tiheän teoksen ajan Railo tanssii esiin tuntemuksiaan ja kuvitelmiaan olemalla koko ajan herkästi tilanteessa ja läsnä koko ruumissaan.
Teoksen kohtaukset liukuvat toisiinsa kuten Railon liike, joka vaihtuu primitiivisen miesapinan groteskiudesta veistosmaiseen patsasteluun tai selvästi koreografioituihin liikeratoihin sekä hetkellisiin impulsseihin. Teoksesta tulee liikevirtaa, jonka muutokset ovat turhan hienovireisiä.
Musiikkina on Railon oma pianosävellys, jonka minimalistiset sävelkulut asettuvat liikettä vastaan. Railon omia ovat myös lattialle heijastetut videoprojisoinnit, joissa värilliset viivat muuntuvat läiskämäisiksi kuvioiksi.
Railon alastomuus näyttää kehon lihakset ja nivelten liikkeet, mutta miehen sisälle ei katsoja pääse. Siksi koko teos näyttäytyy arvoituksellisena jo nimestään lähtien. Lunta pakaroilla -nimi ehkä viittaa siihen, mitä tapahtuu yllättävien elementtien kohdatessa, tai sitten ei.
Joka tapauksessa Railon teoksessa erilaiset liikeaiheet liittyvät toisiinsa vahvalla intensiteetillä.
Jussi Tossavainen, Helsingin Sanomat 1.9. 2007
KAIJAT KAIPAAVAT PARIISIIN
"Glims & Glomsin lastentuotanto ilahduttaa taas." Kaijat kertoo raihnaisesta papukaijapariskunnasta, joka haikailee nuoruutensa Pariisiin. Mukavaa on, että Glims & Gloms luottaa nyt omiin voimiin eikä tee valmiisiin teksteihin tai sarjakuviin perustuvaa näköisteatteria. Simo Heiskasen yksinkertainen tarina antaa mahdollisuuden monenlaiseen visuaaliseen ja äänelliseen leikkiin.
Papukaijat ovat olleet estradiviihdyttäjiä, siitä muistuttaa hupaisa "filminpätkä" heistä tanssimassa charlestonia 1920-luvun pariisilaiskabareessa. Aikuiskatsoja ei voi olla ajattelematta todellisia näyttelijöitä ja viihdyttäjiä, jotka eivät pääse irti näyttämön kutsusta.
Kaijat vetoaa lapsiin eri keinoin. Lintujen katuteatteriohjelmisto on ihastuttavan kotikutoista ja parhaat päivänsä nähnyttä. Pariisiin palattuaan he liihottelevat näyttävästi Moulin Rougen tyyliin.
Lapsiin näytti vetoavan eniten esityksen ääni- ja rytmimaailma. Ruokailukohtauksen rytmileikit ja lintumaiset ääntelyt kirvoittivat makeat naurut. Metti Nordin on urakoinut kunnolla riemunkirjavia asuja suunnitellessaan. Kaisa Niemi ja Simo Heiskanen ovat höyhenissä kotonaan.
•••
Jan-Peter Kaiku, Hufvudstadsbladet 3.9. 2007
TVÅ GOJOR GÖR COMEBACK I PARIS
Inför premiären av Esbo-baserade dansteatern Glims & Gloms nya barnföreställning Kaijat, fylls publikläktaren i kulturcentrets Louhisal av stojande barn med föräldrar och av andra intresserade. Förestälningen, som rekomenderas för fyraåringar och äldre, inleds med öppen ridå och två färgstarkka papegojfigurer på scenen, upptagna av vardarliga bestyr i sin egen värld. Förväntningar spänns.
Det visar sig att vardagen, där den ena gojan (Kaisa Niemi) fördriver tiden med att sticka och den andra (Simo Heiskanen) försöker sätta sprätt på tillvaron genom att kasta omkring städkvastar, kan behöva en omväxling. Av kroppsspråk och gestik inser vi direkt att gojorna är rätt åldersstigna.
Vips grävs en projektor fram och en smalfilm från gojornars ungdomsår som varietéartister i Paris 1923 spelas upp mot fonden. På filmen är de två i full vigör o sprakande nummer efter nummer. när filmen är slut fattas beslutet om comeback i (drömmarnas) paris och resan börjar.
Simo Heiskanen, som utarbetat sin idé integrerat i såväl manus, musik som koreografi (!), har med maskteaterns estetik och medel åstadskommit en fysiskt uttrycksfull och dramaturgiskt nyanserad föreställning. Stoffet sitter som hand i handske för två så färgstarka, elastiska och samspelta dansare som Simo Heiskanen och Kaisa Niemi. Röstbehandlingen och sången ger extra nyans åt framställningen.
Det som fascinerar mest är hur mycket man kan berätta och trolla fram med så basala medel. Scenactionen har många fantasifulla vändningar och några alldeles utsökta idéer. Som exempel på sistnämda tjänar scenen där de två försöker beveka en omedgörlig tulltjänsteman, för att slutligen bli dansande benrangel på genomlysningens band!
Den tydligt berättande handlingen punkteras av några yviga och luftiga dansscener med käppar, steppskor och enorma tygvingar. Metti Nordins scenografi konkretiseras i en "städ"vagn, som med en massa detaljer och attrilajer, är såväl en fast punkt i gojornas tillvaro som fortskaffningsmedel på resan.
Att Glims & Gloms skapar fina föreställningar för barn har vi sett bland annat i grisbaletten, berättelsen om näcken och i storfamiljen. Nu sällar sig Kaijat till serien. De som i fjol missade Suurperhe, inspirerad av Outi Heiskanens grafik, har för övrigt en möjlighet att ta skadan igen då nya föreställningar ges på Alexandersteatern i slutet av oktober i Zodiaks regi.
Tiina Ruotsala, Keski-Pohjanmaa, 19.2. 2008
SIMO SIIVOSI SUORAAN SYDÄMEEN
Glims & Glomsin toinen perustaja Simo Heiskanen on tehnyt tanssiteoksen siivoojasta, joka on kehittänyt ammatistaan taidetta. Koko perheen esitys Simon Siivoomo nähtiin Kokkolan kaupunginteatterin suurella näyttämöllä sunnuntaina Talvitanssien päätteeksi. Tämän ihanan siivoojan esitykseen oli hyvä päättää koko tasokas tanssiviikonloppu.
”Simo on pedanttisen siisti siivoustieteen kandidaatti, joka hyökkää roskien kimppuun soivan siivouskärrynsä kanssa ja tanssii päivittäin erän tangoa siivousrobotti Elviiran kanssa. Työvälineet villitsevä tahra lattiassa aiheuttaa Simolle paljon päänvaivaa. Mutta kuinka käy Simon, kun hän saa toimeksiannon itse presidentiltä?”
Heiskanen on tehnyt esityksensä lähes kokonaan yksin. Vain valosuunnittelu on Pasi Pehkosen käsialaa. Heiskanen siis tanssii, kertoo tarinaa, laulaa ja soittaa ihmeellistä siivouskärryään, jonka siivousmoppikin on ehtinyt kiertää maita ja mantuja. Vajaan tunnin kestävä teos on tarkoitettu koko perheelle, ja hyvin sen parissa vierähtää aika niin lapselta kuin aikuiselta. Ja hyvin näyttivät viihtyvän katsomossa ne aikuiset, joilla ei ollut seuranaan lapsia.
Heiskasen tanssia on yksinkertaisesti ilo katsoa.
Kuin huomaamatta Simon siivoomo kertoo samalla erilaisista tanssin tyypeistä. Samalla se tuo näyttämölle ripauksen magiaa. Ainakin nuorimmat katsojat olivat otettuja neonväristen siivoushanskojen hurjasta leikistä, jotka aikuinen puolestaan tulkitsi hyönteismyrkyn aiheuttamaksi aistiharhaksi. Olihan siinä aikuisellakin ihmettelemistä, kun ovesta heitettiin itse presidentin lakana, jonka koko oli oletettua hurjempi. Kuinka se Simo ei sotkeutunut moiseen purjeeseen?
Olen nyt nähnyt muutaman viikon aikana kaksi Glims & Gloms tanssiteatterin esitystä ja vieläpä molemmilta perustajajäseniltä. Kaustisella huokailtiin Tuomo Railon muovaaman Suurperheen tahdissa ja nyt oli vuorossa Simo Heiskasen Simon siivoomo. Oikein käy kateeksi Espoon kaupunkia, joka saa tarjota kotipaikan näin hienolle tanssiteatterille.
Toivottavasti kiertuetoimintaa harjoittava tanssiteatteri nähdään vastaisuudessakin Keski-Pohjanmaalla.
Simon Siivoomon ensi-ilta oli lokakuussa 2006 ja se sai innostuneen vastaanoton niin lapsi- kuin aikuisyleisöltä. Eikä ihme; teos joka kunnioittaa lasta ei yleensä voi olla muuta kuin hyvä.
•••
Anni Valtonen, Helsingin Sanomat 9.10. 2006:
SIMON TAIDE SYNTYY HAASTAVISTA TAHROISTA
Koreografit Simo Heiskanen ja Tuomo Railo perustivat oman tanssiteatterinsa Glims & Gloms in espooseen vuonna 1999. Espoon kaupunki kiitti kaksikkoa heti 2001 Vuoden kulttuuriteko -palkinnolla. Syystäkin. Glims & Gloms tekee taiteellisesti kunnianhimoista työtä.
Simon siivoomo on sympaattinen pienoisteos. Siivooja-simo puunaa, pesee, kiillottaa - ja unelmoi.
Hauskalla siivouskoneellaan, prototyypillä siivoustieteen kandidaatiksi valmistunut Simo korjaa tielleen osuvat roskakasat. Vaikeat tahrat hän ottaa ammatillisena haasteena - nni kuin presidentin valtavan lakanan pesunkin, josta heiskanen tekee vaikuttavan näköistä tanssia.
Heiskanen elävöittää siivousvälineet kekseliäästi ja yksinkertaisesti. Pölyhuiskakin käy puhelimesta kun niin päättää. lankamopista tulee kädenkäänteessä Simolle pörröinen koirakollega, joka räpää kutkuttavan tarinansa. Ja siivoushanskat, ne vasta eläväisiä ovatkin. Taikahanskat osaavat jopa lentää!
Heiskanen ottaa karismallaan tilan hyvin haltuun, häntä on ilo katsoa ja kuunnella. Louhisalin paljas näyttämö tuntuu kuitenkin suurelta ja kolkolta.
Vaikka Simo ei rantalomalle ehdikään., hän ehtii oikein hyvin unelmoida ikiomasta Elviirasta. Heiskanen antautuu moppi-Elviiran kanssa taidokkaisiin tangon pyörteisiin.
Anni Valtonen, Helsingin Sanomat 2.9. 2006:
HURMAAVIA HAHMOJA, MUIKEAA MUSISOINTIA
Alkukuvassa Syntisäkki-niminen pässihahmo suihkii pensselillä maalia kankaalle ja jää sitten taakkoinen keinutuoliinsa torkkumaan. Poika (Saku Koistinen) soittaa viulua, tyttö (Kaisa Niemi) klarinettia. Näin tullaan esitelleeksi jo kolme perheenjäsentä.
Taidegraafikko Outi Heiskasen taruolentoihin perustuva Suurperhe imaisee maailmaansa vähäeleisen kauniisti. Tunnin mittaisen esityksen kantava voima on Carita Holmströmin saveltämä valloittava musiikki. Soittajien läsnäolo antaa teokselle ainutkertaisuuden tunnun. Holmström itse kaalilauluineen on mitä mainioin tyyppi.
Koreografi Tuomo Railo on rakentanut Heiskasen hahmoista väljän tarinan, joka on myös kirjattu käsiohjelmaan. Omasta mielestäni tarinalla ei ole suurtakaan painoarvoa, varsinkaan kun mitään suurta draaman kaarta tai latausta ei synny. keskeistä on se, kuinka grafiikan lehdiltä tutut hahmot on toteutettu näyttämölle, kuinka ne liikkuvat, ja millaisia luonteenpiirteitä ne ovat saaneet. Teos onkin yhtä visuaalisuuden ja luovan kekseliäisyyden juhlaa.
Koreografiaan Railo on lainannut aineksia muun muassa argentiinalaisista kansantansseista ja afrotanssista. Hevonen steppaa, apina liikkuu veikeästi jalakteriensä ulkoreunoilla. Välillä tanssijoiden keho asettuu egyptiläisistä hieroglyfeistä tuttuun asentoon, jossa hartiat on kuvattu edestä, jalat sivusta.
Hahmoista jotkut tulevat läheisimmiksi ja todemmiksi. Itseäni puhuttelivat eniten kantaäiti (Riikka Räsänen) ja kantaisä (Simo Heiskanen) sekä karhun kasvattama poika (Sakari Saikkonen).
Räsäsen kantaäidissä on tavoitettu liikkeellisesti jotain hyvin olennaista Heiskasen olemuksesta, ratkiriemukas on tietenkin myös tämän kahiseva paperinarutukka. Loppukuvassa nähdään Heiskasen eläinlääkäri-isästä muistuttava Tohtori, ja tämän assistentti, satuhahmo nimeltä Herkkäkuuloinen, synnytyslääkäreiden apuri ennen ultraäänilaitteita.
•••
Jan-Peter Kaiku, Hufvudstadsbladet, 4.9. 2006:
FAMILJELIV VID BJÖRNBERGETS FOT
Att levandegöra Outi Heiskanens bildkonst på scenen frefaller vid första tänkandet lätt som en övermäktig utmaning. När Dansteater Glims & Gloms som härområdet i sin Grisbalett förtjänsfultt iscensatte Julia Vuoris bildvärld åtar sig updraget, kan man i publikläktaren dock med förtroende kppla av och låta scenens bildvärld och figurer leda sig bortom vardagen. Iscensättningen sker nu som då kunnigt, med känsla, stil och en fantisifull mångtydighet, som på bästa sagomanér ger djupt åt det konkreta skeendet.
Föreställningens slagkraft bygger i hög grad på visualiseringen, som i detta fall är rent hisnande vacker. Man tvekar inte en stund på det är just Outi Heiskanens bildvärld som väckts till liv. Heiskanens dotter Metti Nordin har gjort scenografin. Scenbilden domineras av ett enormt berg med ett björnhuvuds konturer. Bergsluttningens skiftningar indikerar årstidsväxlingar och dagsrytm. Vid bergets fot figurerar bland annat ett upplyst tält, fem rörliga spelrutor och en stuga i olika skeden. Bilden av tältet och berget mot en tidrande stjärnhimmel hör till de vacraste i föreställningen. I Marja Uusitalos fantasifulla kostymdesign får djur, människor och sagovarelsersin skepnad. Det direkta heiskanencitatet med den vit klädda flickan och den stora svarta björnhästen på hjul är påfallande porträttlikt.
Musiken är i detta sammansvetsade helhetskonstverk en lika vigtik som symbiotisk komponent. Carita Holmströms specialkomponerande musikvärld är smittande rytmisk, luftig och full fantasiafulla infall. Via dessa egenskaper är den klar besläktad med scenens handling. Sara Puljula och Sami Koskela spelar med liksom också dansarna i olika turer.
Släkstskap, familjeliv och samhörighet är det egentligen handlar om. I Outi Heiskanens grafiska och i Glims & Gloms sceniska Storfamilj samsas människor, djur och fantasiafulla sagovarelser i olika åldrar och livssituationer sullständig naturligt. Att anmodern (Riikka Räsänen) me sin enorma grå hårbuske är en Heiskanenlookalike är knappast en till fällighet. Hon och anfadern (Simo Heiskanen) adopterar ett Mowgligt naturbarn (Sakari Saikkonen) som vuxit upp med björnen (Saku Koistinen) och som med tiden finner familjens ungmö (Jonna Aaltonen). Det visar sig att adoptivsonen har stor fallenhet för sircustrick. Den viga apan (Kaisa Niemi) och det sambadansande fåret (Tuomo Railo) hör också till familjen.
Tuomo Railo har som koreograf och dramaturg ett säkert grepp på handlingen. Det fina i sammanhanget är att skiftningarna sker lika lekande lätt som fantasiaegandet. Det finns hela tiden något att upptäcka och fundera vidare på. Festspelsföreställningar i Almisalen följs av extra föreställningar i Louhisalen i Hagalund. Storfamilj är en föreställning som förtjänar att ses av många och som har alla förutsättningar att bli en gemensam upplevelse för äldre och yngre.
•••
Bianca Gräsbeck, Ny Tid 8.9. 2006:
EN SAGOVÄRLD PÅ SCEN
Hur kom tusenbladskakan till? frågar jag mig av någon anledning och liksom baklänges. Jo det var en bagares geniala bild av tillvarons mångfasetterade verklighet. Bilden är måhända mycket opassande men fungerar perfekt då jag i min tur fösöker ge en bild av dansgruppen Glims&Gloms uppsättning Suurperhe/En storfamilj, baserad på Outi Heiskanens Pensaskansa/ Buskfolket. I Heiskanens grafik bildar sprödaste linjer en underbart sammansatt värld där allt är möjligt och där de väsen som befolkar den liksom av en händelse sysslar med till synes enkla saker som vid närmare synande kan ha nog så djupa symboliska innehåll. Tusenbladskakans tunna skikt har något uppenbart besläktat med torrnålsgrafikens nerviga linjer. Fast tredimensionellt.
Jag minns inte när jag skulle ha sett något så vackert på scen. Gruppen, med koreografen Tuomo Railo i spetsen, har arbetat med Suurperhe i ett halvt år, och gjort ett kort sagt fantastiskt arbete. Mycket är tillkommet genom improvisation i en uppenbarligen fruktsam växelverkan dansare, musiker, kompositör (Carita Holmström) koreograf och grafiker emellan. Det känns som om teamet smultit samman med Heiskanens sagovärld – nästan som det hela vore en mångdimensionell animation av den.
På scenen uppförs en ordlös berättelse som de agerande dansar för publiken. Mitt i all den rufsiga rekvisitan gör dansarna sina individuella, både intrikata och intressanta koreografier – med suverän säkerhet, styrka, inlevelse och dessutom glädje!
I helhetens dynamik växlar det poetiska, det mytiska och den barnasinnade fantasins kreativitet i något som känns lite som en magisk kropp, där rytmer och tongångar från olika håll i vår gripbara värld gör sitt till för att hålla den skimrande rätt igenom.
•••
Eeva Kauppinen, Kaleva 24.2.2007:
HEIS ITSE JA ELÄINIHMISTEN KANTAHEIMO
Festivaaliesitys
Festivaali vain parani loppua kohti. Yksi huipentumista oli tanssiryhmä Glims & Glomsin kunnianosoitus Outi Heiskasen taiteelle, joka valitettavasti esitettiin Oulussa vain kerran.
Heiskasen grafiikan työt ja niiden eläinihmisten heimo heräsivät näyttämöllä henkiin herkällä ja kauniilla tavalla. Toteutus suorastaan juhli yksittäisten viivasyövytysten ja kuivaneulatöiden äärellä. Liikkeelle lähdettiin yksittäisistä kuvista, Syntisäkistä ja Ihaillusta kaunottaresta. Ne ja muut kuvat liittyivät tarinaksi kuvataiteilijan luoman kompiisi-tekniikan logiikalla.
Kantaheimo kohtasi vuoren juurella jossakin Tiibetissä toisilleen uusina ja tuttuina.
Käsikirjoittaja ja koreografi Tuomo Railo on päässyt niin syvälle Heiskasen taiteen nahkoihin ja karvoihin kuin voi vain kuvitella olevan mahdollista.
Railo on löytänyt ja aistinut otuksille ja eläimille ominaisen liikkeen ja kasvattaa sitä yhdessä Carita Holmströmin säveltämän, erilaisia etnisiä juuria hyödyntävän äänimaailman kanssa.
Teos liikuttaa susimiestä, tohtoria, tyttöä ja karhua tekemättä väkivaltaa sille vaikutelmalle, jonka Heis on heistä antanut.
Heis itse vaelsi taiteensa maailmassa huolehtivana emona, sellaisena kuin hänet voi nähdä luonnossa: menninkäismäisenä habituksena. Rouva Majava kätki itsensä pitkien hiusten sisään ja Marja Uusitalon luomukseen.